Uutiset
Medley sisältää myös yhden uuden kappaleen.
Uutiset
Tasty ilmestyy lokakuun alussa.
Uutiset
Pandemian myötä syntynyt sooloalbumisarja tulee päätökseensä.
Uutiset
D'ERLANGER AGITO TOUR 2021 -kiertue peruuntui äkillisesti laulaja kyon jouduttua vetäytymään sairauslomalle.
Uutiset
Muusikko kertoo 90-luvun haastattelun vääristelleen hänen sanojaan. Hän kuitenkin tiedostaa aiheuttaneensa kiusatuille oppilaille ja näiden perheille kärsimystä tuomalla traumaattiset tapahtumat julkisuuteen.
Uutiset
Tositapahtumiin perustuvassa Tokyo Vicessa seurataan, kuinka rikostoimittaja Jake Adelstein (Ansel Elgort) perehtyy Japanin alamaailman koukeroihin.
Uutiset
IKEA esittelee verkkotapahtumassaan musiikkia, ruokaa ja koteja.
Uutiset
Kinoko Teikokun laulajana tunnettu Sato aloitti soolouransa kolme vuotta sitten.
Uutiset
Kroonisen neurologisen sairauden hetkellinen paheneminen ja äänenkäyttöä vaikeuttava dystonia estävät artistin työnteon.
Uutiset
Artistit ottavat etäisyyttä entiseen yhteistyökumppaniinsa.
Uutiset
23-vuotias ääninäyttelijä-laulaja laajentaa reviiriään musiikin luomiseen.
Uutiset
Elokuvan päähahmo Kate (Mary Elizabeth Winstead) aikoo ehtiä kostamaan syyllisille viimeisen vuorokautensa aikana.
Uutiset
Visual rock -bändi Angelo julkaisee uuden albumin ja lähtee pitkälle kiertueelle, jonka päätteeksi jää määrittelemättömän pituiselle tauolle.
Uutiset
Laulaja-mallin uutuus Olcott ilmestyy 25. päivä.