Uutiset
Entinen KANJANI∞-jäsen julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa.
Uutiset
Julkaisun DVD:llä seurataan, kuinka jäsenet suoriutuvat fanien antamista tehtävistä.
Uutiset
Kaksi uutta bändiä aloittelee aktiviteettejaan.
Uutiset
Uusi minialbumi on bändin ensimmäinen julkaisu kahteen ja puoleen vuoteen.
Uutiset
Vuonna 2003 perustettu, mutta vuodesta 2013 epäaktiivisena pysytellyt yhtye heittää juhlakeikan Meguro Live Stationilla.
Uutiset
Tänä vuonna visuaalisen rockbändin perustamisesta on kulunut 13 vuotta, mitä he juhlistavat lokakuussa livekeikan muodossa.
Uutiset
Singlestä on myynnissä kolme versiota, joista jokaiselta löytyy neljä kappaletta.
Uutiset
Albumin nimi on INTO THE PURGATORY, ja se julkaistaan samana päivänä kuin yhtye aloittaa kiertueensa.
Uutiset
Jack Caper sai jäsenistöönsä hiljattain kolme uutta jäsentä.
Uutiset
Idoliryhmiä nähtiin useamman listan kärjessä viikoilla 31 ja 32.
Uutiset
Animesarja Arifureta shokugyou de sekaisaikyou tuo DracoVirgolle lisää huomiota.
Uutiset
Suosiota keränneet poikaryhmätulokkaat kokeilevat pian omia siipiään.
Uutiset
Keulahahmo Juichi Morishigeltä poistettiin hiljattain äänihuulen polyyppi.
Uutiset
Julkaisun bonus-DVD esittelee muun sisällön ohella myös bändin soittimia ja kalustoa.