Uutiset
Kärsimykseen ja ylösnousemukseen esittelyssään viittaava KHRYST+ soittaa ensimmäisen keikkansa marraskuun alussa.
Uutiset
Plastic Treen nokkamies julkaisee toisen sooloalbuminsa 19. syyskuuta.
Uutiset
Aoi-168- tuo myyntiin uuden fyysisen julkaisun ensimmäistä kertaa neljään vuoteen.
Uutiset
sleepyheadin ensimmäistä studioalbumia voi kuunnella suurista suoratoistopalveluista.
Uutiset
Psycho le Cémun AYA ja seek esittelivät hiljattain MIMIZUQin. Indie-bändi Sigma Memoria puolestaan aloittaa uransa kokopitkällä albumilla.
Uutiset
Que Sera Seran ekstroihin lukeutuu valinnasta riippuen joko ylimääräinen biisi tai 30-minuuttinen DVD bändin juhlakeikalta.
Uutiset
25. päivä kuullaan uutta R-Shiteitä.
Uutiset
callme julkaisee kokoelman ja suuntaa Ranskaan keikalle.
Uutiset
Visual kei -yhtye Kizu valloittaa iTunesin kappaleillaan.
Uutiset
Ayami Nakajon ja Hiroomi Tosakan tähdittämä elokuva kertoo sairaan naisen toiveiden täyttymisestä.
Uutiset
Virtuaali-idoli numero yksi valloittaa Euroopan joulukuussa.