Uutiset
Yhtyeen teemana toimivat ihmiskunnan katoavaisuus, hauraus sekä kallisarvoisuus.
Uutiset
Molemmat bändit lukeutuvat Tampere Punk Festin artistikattaukseen. UNARM vierailee lisäksi myös Oulussa.
Uutiset
Doomia ja death metallia musiikissaan yhdistävä COFFINS nähdään Helsingissä elokuussa.
Uutiset
MY FIRST STORY julkaisee singlen heinäkuussa ja lähtee syksyllä ensimmäiselle hallikiertueelleen.
Uutiset
Rajoitettu painos sisältää bonuksena aprillipäivänä julkaistun kappaleen.
Uutiset
ONE OK ROCKin viime vuotinen Ambitions-kiertue löytyy sekä DVD- että blu-ray-listojen ensimmäiseltä sijalta.
Uutiset
coldrain ja amerikkalainen Crown the Empire keikkailevat tänä syksynä muun muassa Britanniassa ja Saksassa.
Uutiset
Monipuolinen lyömäsoittaja Kuniko Kato nähdään Kotkassa 8. kesäkuuta.