Uutiset
Maaliskuinen kiertue jättää Suomen ja Skandinavian väliin, mutta tarjoaa SURVIVElle mahdollisuuden esiintyä 13 Euroopan maassa.
Uutiset
Visual kei -yhtyeeltä on tulossa niin kokopitkä levy kuin livejulkaisujakin.
Uutiset
Popparin uutta materiaalia saa käsiinsä helmikuun viimeisenä päivänä.
Uutiset
Uudesta materiaalista tältä suositulta yhtyeeltä saa nauttia helmikuun lopussa.
Uutiset
Single näkee päivänvalon maaliskuun alussa, kun taas livejulkaisut saapuvat kauppoihin saman kuun lopussa.
Uutiset
D-bändistä tuttu vokalisti julkaisee kokopitkän albumin tammikuun viimeisenä päivänä.
Uutiset
Uudessa VK-bändissä on tuttuja kasvoja vanhoista kokoonpanoista.
Uutiset
Singlelistan ykköseksi nousi NMB48, albumilistan johtoon taas HKT48.
Uutiset
Huomenna televisiossa esitettävässä elokuvassa nähdään useita japanilaisia muusikoita. Pääosarooleissa näyttelevät Ryuichi Sakamoto ja David Bowie.
Uutiset
BABYMETALin taustabändissä soittanut kitaristi Fujioka Mikio on kuollut viime viikolla.
Uutiset
Tässä kuussa ilmestyvä single Lotka-Volterra edeltää yhtyeen viidettä täyspitkää albumia.
Uutiset
Nousevan yhtyeen musiikkia voi ostaa aiempaa helpommin.